perjantai 18. joulukuuta 2015

Lasten kokkikurssi



Lasten kokkikurssilla kokkailtiin ilolla ja innolla. Oppilaina kurssilla kokkailivat 8–12vuotiaat lapset. Tarkoituksena oli edistää ruokakulttuuria lapsille. Lapset tutustuivat erilaisiin ruoka-aineisiin, ruokailutapoihin ja valmistivat eri menetelmillä erilaisia ruokia. Jokaisella kurssikerralla oli oma teemansa. Ensimmäisellä kerralla tutustuimme kasviksiin ja lapset valmistivat mm. kasvispiirakkaa. Lapset saivat tehdä aisti - ja makuharjoituksia. Lasten oma tekeminen ja kokeileminen oli tärkeää. Jännittävää ja yllättävää koettiin, kun maisteltiin valmistusvaiheessa olevia raaka-aineita. Kurssikerran päätyttyä syötiin omia valmistuneita ruokia ja jotain jäi vielä kotiinkin viemiseksi.

Seuraavilla kurssikerroilla oli teemana terveelliset välipalat, leipominen ja kolmen ruokalajin menun laatiminen. Neljännen kurssikerran jälkeen toivottiin kurssille jatkoa. Opisto järjesti vielä kaksi kokkailukertaa. Näillä kerroilla leivottiin herkullisia pizzoja ja perinteisiä joulupipareita.  
Kurssikerroilta lapset saivat mukaansa myös nipun reseptejä. Seuraavalla kerralla lapset kertoivat, kuinka olivat valmistaneet reseptien mukaan ruokia kotona vanhempiensa kanssa. 

Nyt on taas se aika kodeissa, jolloin suunnitellaan joulupöydän ateriakokonaisuuksia. Ehdotan vanhemmille, että otetaan innokkaat pikkukokit mukaan menun laadintaan.  Lapsilla on hyviä ajatuksia niin ruokien osalta, kuin pöydän kattamiseenkin liittyen. Joulupöydän valikoima on laaja, siihen on helppo mahduttaa mukaan jokaiselle jotain herkullista ja maistuvaa. Ja rohkeasti voi myös joitain reseptejä hivenen uudistaa, näin ehkä löydetään ja saadaan kehitellyksi uusia perinneruokia tuleviin joulupöytiin. 

Maistuvia ruokailu tuokioita joulun viettäjille ja herkuttelijoille!

Reseptejä löydät täältä (klikkaa) (pääset katsomaan myös muita reseptejä oikeassa laidassa olevasta resptivalikosta). Niiden lomaan olen kirjannut historiaa ja muuta aiheeseen liittyvää tietoa, joka on ollut meillä kurssilla teemana. Toivotan reseptien lukijoille innostavaa kokkailua ja puuhastelua keittiöissään.


Teksti ja kuvat Tuija, Opiston keittiöstä, tällä kertaa Paanan koulun kotitalousluokasta.